Shab-al-Hiri Roach

Jason Morningstar

Jason Morningstar kirjoitti Shab-al-Hiri Roachin vuoden 2005 Iron Game Chef -kisaan, josta ovat aiemmin päätyneet markkinoille esimerkiksi Polaris ja Vuoren velho. Näiden pelien tapaan Shab-al-Hiri Roach suunniteltiin alunperin viikossa ja viimeisteltiin seuraavan vuoden mittaan myytäväksi tuotteeksi.

Torakalle pelinä on ominaista hyvin selkeästi tilanteeseen sidottu sääntöjärjestelmä. Pelissä ei ole pelinjohtajaa, mutta etukäteen sovittu skenaario ja yksiselitteiset, lautapelimäiset säännöt tekevät pelistä luotettavan suorittajan, joka toimii useimmissa seurueissa. Valtaosa pelin huvista tulee nimenomaan tarinankerronnasta, joka muistuttaa jonkin verran Once Upon a Timen briljeeraavaa, muille pelaajille esittävää pelitapaa. Kyse on vahvasti seurapelistä, jossa pelaajat viihdyttävät toisiaan.

Shab-al-Hirin kuoriaisen tärkeimmät mekaniikat ovat arvovaltapisteet ja komentokortit. Edellisissä on kyse kaikissa selkkauksissa mukana olevista pisteistä, joita pelaajat voivat pistää peliin voittaakseen lisää. Pelin lopussa eniten arvovaltaa omaava hahmo voittaa akateemisessa pelissä, minkä ei kuitenkaan tarvitse olla pelaajan tavoite: hahmo voi hyvinkin luopua akateemisesta urastaan tärkeämpien asioiden tähden.

Toinen tärkeä mekaniikka ovat komentokortit, jollaisen jokainen pelaaja nostaa kunkin kohtauksen alussa. Korteissa on kaksi osaa, komento ja mahdollisuus. Edellinen koskee hahmoja, jotka ovat sillä hetkellä Shab-al-Hirin kuoriaisen hallinnassa, ja merkitsee yleensä sitä että hahmo päätyy tekemään jotakin hassua ja häpeällistä päässään surisevan torakan käskystä. Vapailla hahmoilla on enemmän vaihtoehtoja, ja he voivat hyödyntää kortin mahdollisuus-puolta.

Itse torakka ei ole millään muotoa pääasia tässä akateemista maailmaa parodioivassa pelissä, mutta sillä on väkevä sääntömekaaninen terä: pelaaja voi milloin hyvänsä julistaa, että torakka on ryöminyt yön mittaan hänen hahmonsa sieraimeen. Näin torakan valtaama hahmo saa epäinhimillistä intoa ja hypnoottisen viehätysvoiman, jotka auttavat mekaanisesti yliopistollisissa kiistoissa. Toisaalta pelaaja, jonka hahmo on pelin lopussa torakan vallassa, ei voi voittaa arvovaltapeliä, joten torakan ottaminen on aina riski. Onhan se lisäksi aina ikävää, jos sumerialainen kuoriainen päässäsi haluaa sinun vaikkapa rakentavan zigguratin yliopiston jalkapallokentälle keskellä yötä ja vesisateessa. Torakka kun tapaa olla käskyissään jossain määrin anakronistinen.