Houses of the Blooded

John Wick

Houses of the Bloodedin fantasiamaailma sijoittuu omaan esihistoriaamme, jota asutti Ven-niminen kansa, muinaisten velhokuninkaiden orjiksi luotu ihmismäinen olento, joka nousi kapinaan ja perusti oman valtakuntansa muinaisille raunioille. Nyt venien aatelishuoneet hallitsevat feudaalisesti pirstoutunutta maataan ja juonittelevat toistensa pään menoksi. Melkoisen tyylipuhdasta peruskamaa tältä osin, siis.

HoB:sta voisi kirjoittaa joko varsin paljon tai melko vähän, ihan sen mukaan, että puhutteleeko 90-luvun tyylinen pelisuunnittelu. Peli nimittäin on John Wickin paluu Alderacin ja Whitewolfin peleistä tuttuun tyyliin, jossa pelaajahahmoilla on pitkä taustatarina, hahmot luodaan pelimaailman sisäisistä splateista (tässä tapauksessa aatelishuoneista) ja pelin sisältö on hyvin juonivetoista. Paksussa sääntökirjassa kerrotaan paljon venien verisestä maailmasta, joka on samalla lailla sensuelli, politisoitunut ja dramaattinen kuin monessa 90-luvun pelissä tapasi olla.

Sääntöjärjestelmän puolesta Wick pyrkii pelissä melko mielenkiintoiseen suoritukseen, nimittäin hybridiin vanhojen ja uusien sääntöideoiden välillä. Uutta pelissä ovat pelaajamääritteiset aspektit, joista hahmot pääasiallisesti koostuvat. (Jos Spirit of the Century on tuttu, niin tämä osa säännöistä on otettu suoraan siitä.) Samaten uutta on noppailujärjestelmä, jossa pelaaja voi vapaasti nostaa kykytarkistustensa vaikeusastetta lisätäkseen omaa vaikutusvaltaansa pelin tarinaa kohtaan - tässä on kyseessä joistakin indie-peleistä tuttu "vahva" kerrontavalta, eli pelaaja voi tosiaan tehdä ihan hahmoonsa liittymättömiä päätöksiä pelimaailman tilasta voittamillaan kerrontapisteillä.

Kampanja-aiheiden puolesta HoB keskittyy pelaajien ven-aatelishahmojen elämänmenoon: kartanonhoitoa (omine sääntöineen, tietysti), armeijoiden nostattamista, naapurien kanssa sotimista, taiteen suosimista, romanttisia kohtaamisia, mustasukkaisuutta, poliittisia lehmänkauppoja ja niin edelleen. Birthright tulee jossain määrin mieleen. Tämä kaikki tarjoillaan edelleen vähän 90-luvun tyylisesti muotoa ja tyyliä korostaen: mitään substantiaalisia syitä aatelisten välisille erimielisyyksille ei esimerkiksi tarjoilla, vaan oletus on, että pelinjohtaja kyllä kehittää hahmoille säpinää, joka oikeuttaa sen että päästään pelaamaan näitä kiihottavia kohtauksia. Samaten esim. karttoja tai muuta nippelitietoa ei tarjota - tämä peli keskittyy hetkeen ja yksilöön, tunnelmaan ja tunteisiin, ei laskelmoivaan maailmanrakentamiseen.

HoB on liian monimuotoinen kokonaisuus tässä yksityiskohtaisesti selvitettäväksi, joten yhteenveto: peli on siltä osin epäkoherentti, että sitä pitää pelata joko juonta korostaen ja voimakkaasti dramatisoiden, tai sitten pelaajahahmojen poliittiset kuviot haasteena ottaen, niin että pelaajahahmot ovat oleellisesti toistensa kurkussa. Jos Amber on tuttu, niin tässä on kyse täsmälleen samanlaisesta epäkoherenssista. Mitään ongelmaa ei ole, jos ryhmä pystyy etukäteen sopimaan että miten peliä pelataan, mutta muuten hommassa ei ehkä ole päätä eikä häntää.

Yksi huomionarvoinen sisällöllinen yksityiskohta kirjassa on se, että Wick kirjoittaa varsin pitkällisesti omasta pelinjohtamistyylistään ja roolipelifilosofiastaan melko henkilökohtaiseen sävyyn. Miehen uraa seuranneen harrastajan oikeastaan pitääkin hankkia tämä peli ihan sen takia, että se on hänelle itselleen tärkeä virstanpylväs, jonka ennustan merkitsevän jonkinlaista dramaattista käännöstä Wickin uralla.

Suosittelen Houses of the Bloodedia kaikille 90-lukulaisen roolipelaamisen ystäville; vaikka en itse olekaan mikään tyylilajin ylin ystävä, tunnistan kyllä laadun ja ennenkaikkea sen, että Wick yrittää tässä kovasti avata uusia, hedelmällisiä uria sellaiselle Vampire-tyyliselle manöveeri/vuorovaikutusvetoiselle draamapelille ilman, että luopuu tyylilajin perusrakenteista. Odotan mielenkiinnolla, millaisia hedelmiä tämä Wickin avaus kantaa ajan myötä. Vaikka olenkin henkilökohtaisesti vahvasti eri mieltä joidenkin Wickin päätösten kanssa, hänen suoranaiseen tuomitsemiseensa eivät minun rahkeeni riitä tässä asiassa.