Covenant

Matt Machell

Törmäsin Covenantiin lähinnä sattumalta; osallistuin samaan pelitapahtumaan englantilaisen pelisuunnittelija Matt Machellin kanssa, ja tutustuin peliin osatakseni olla vähän avuksi sen myymisessä. Ensialkuun peli tuntui omaan makuuni liian vapaasti hölskyvältä: pelinjohtaja valmistelee trilleri-tyyppisen skenaarion, pelaajat luovat joitakin salaliittolaisia, ja sitä rataa. Pelissä on näennäisesti huomattavasti vähemmän draamallista kontrollia kuin vaikkapa Polariksessa tai Vuoren velhossa, pari esimerkkiä mainitakseni. En oikeastaan ehtinyt kiinnittää peliin suuremmin huomiota ennen tapahtumaa, totesin vain että se on modernilla selkkaussysteemillä varustettu, mutta muuten melko perinteinen. Vähän kuin Conspiracy of Shadows (jolla silläkin on muuten sattumalta salaliitto-teema).

Juttelin kuitenkin sittemmin Machellin itsensä kanssa, ja luin lisää sääntöjä, jolloin huomasin pelin selkkauksenratkaisussa pari varsin kiintoisaa piirrettä:

• Selkkauksen alussa selkkauksen avaava pelaaja valitsee, onko selkkaus fyysinen, sosiaalinen vai jotakin muuta. Tällä ei silloiseksi hämmennyksekseni ole mitään tekoa selkkauksen ratkaisemisen kanssa, mitä nyt vähän fiktion puolesta. Mutta nopean selkkauksenratkaisuprosessin jälkeen häviävä pelaaja voi joko hyväksyä tuloksen, tai yrittää muuttaa tulosta toisella areenalla.
• Selkkauksen aikana pelaaja voi vuorollaan joko hyväksyä käsillä olevan tuloksen tai muokata tulosta (heittämällä lisää noppia, poistamalla vastustajalta noppia, jne.). Jos molemmat osapuolet hyväksyvät, sillä hetkellä parempi tulos voittaa. Voiton asteesta riippuu, millaisia mekaanisia seurauksia voitolla on häviäjälle.

Yllä mainitut kaksi piirrettä, jotka on helppo jättää huomiotta jos peliä lähestyy ylimielisesti, tekevät selkkauksenratkaisusta mielekkään, jännittävän prosessin. Pelaajien täytyy koko ajan kysyä, tyytyvätkö he käsillä olevaan tulokseen, pystyvätkö he parempaan (tuloksia muovataan oman hahmon vahvuuksien ja vastustajan heikkouksien perusteella), saattaako vastustaja pahentaa tilannetta omalla vuorollaan, ja niin edelleen. Jos nopat eivät suosi pelaajaa (peli käyttää 6-sivuisia noppia), hän voi aina halutessaan luovuttaa ja julistaa uuden yrityksen toisella tavalla. Tämä kaikki tuottaa varsin toiminnallisen ja jäntevän valintojen joukon pelaajille, kunhan peli ensin etenee siihen vaiheeseen, että hahmoilla on jotakin, mistä kamppailla.

Älyttyäni miten Covenantin selkkauksenratkaisun on tarkoitus toimia ymmärsin myös, miksi pelin muut osat tuntuivat niin "löysiltä" ja epämääräisiltä: pelin tapahtumakaupungin, pelaajahahmojen ja sivuhahmojen luominen antaa perustilanteen, jota pelinjohtajan trilleri (lehtimies on löytänyt vastaansanomattomia todisteita liittokunnan olemassaolosta, arkeologi on löytänyt liiton arkin, kenraali uhkaa aktivoida ydinaseen; trilleritarinoiden peruskamaa) horjuttaa. Pelin kokemusjärjestelmä eli hahmojen uskomukset käynnistyvät kriisitilanteessa, ja itse pelin kärki on nähdä, horjuvatko hahmojen uskomukset heidän maailmansa romahtaessa; pelaaja saa eräänlaisia kokemusbonuksia hahmon menettäessä uskomuksensa, ja kun hahmo on menettänyt kaikki kolme, tämä poistuu pelistä. Hienoa on se, että on aina puhtaasti pelaajan asia päättää, ovatko tapahtumat muuttaneet hahmon vakaumusta. Tämä on hyvin, sanoisinko eläytymisystävällinen piirre.

Vaikka siis onkin varsin eläytymispainotteinen ja perinteikkään sorttinen peli, Covenant osoittautuu myös hyvin harkitusti suunnitelluksi. Ote on selvästi pehmeämpi kuin amerikkalaisilla indie-suunnittelijoilla, kirja muistuttaa ehkä enemmän suomalaisia roolipelejä. Loppupeleissä peli tekee kuitenkin hienon työn semmoisen Tom Clancy -tyylisen trillerin mahdollistamiseksi.