Spirit of the Century

Rob Donoghue, Fred Hicks & Leonard Balsera

Spirit of the Centurya tarjoillaan erityisen sopivana "pick-up gaming" -tyyliseen peliin, jolla tarkoitetaan niitä tilanteita, kun koko porukka ei tullutkaan paikalle. Silloin voi iskeä pöytään SotC:n ja pelata yhden session mittaisen seikkailun, jossa ei haittaa jos joku viime kerralla mukana ollut hahmo ei olekaan enää mukana. Pulp-tarinoissakin sankarit vaihtuvat melkoisen tiuhaan.

Sääntöjen puolesta SotC on aito hybridi: esimerkiksi pelinjohtamis-osiossa esitellään koko skaala pamauksista perinteiseen rautatiehen, kyse on vain siitä mitä pelinjohtaja päättää soveltaa. Samalla tavoin muissakin säännöissä voi keskittyä oman mieltymyksensä mukaan perinteisiin tai forgelaisiin elementteihin: toisaalta on resurssisykliä jossa pelaajalle korvataan sankaripisteillä hahmon raamittaminen hankaluuksiin, toisaalta on ennalta määrättyä pitkää taitolistaa, johon liittyy satoja erikoissääntöjä eri tilanteisiin.

SotC:ssa on tosiaan aika paljon sääntöjä, jos sen ottaa ihan tosissaan. Pitkän taitolistan taitokuvaukset ovat pitkiä, koska niissä tosiaan tarjotaan paljon sääntöjä: jos Akatemia-taidolla pystyy esimerkiksi löytämään jonkin tiedonjyvän kirjastosta, niin taidon kohdalla kyllä löytyy aliotsikko jonka alla selitetään, miten taitoa siihen tarkalleen ottaen käytetään. Homma toimii ennenkaikkea siksi, että pelaajat voivat ihan hyvin myös itse "soveltaa", ja siksi, että hakemiston kanssa näiden yksityiskohtiin menevien proseduurien hakeminen ei ole niin mahdottoman aikaavievää.

Spirit of the Century muistuttaa enemmän kuin vähän Menneisyyden varjoja ja pelien välillä onkin ollut jonkin verran molempiin suuntiin tapahtunutta vaikutteiden ottamista. Vertailun puolesta voisi sanoa, että Spirit of the Century on dramatistisempi järjestelmä: pelaajahahmot eivät ole niinkään kasvavia ja muuttuvia yksilöitä orgaanisessa maailmassa, vaan hyvin harkitusti luotuja, staattisia kirjallisia luomuksia jotka seikkailevat kirjallista draaman kaarta seuraavia seikkailuita.

SotC:n sääntökirjan paksuus on rujo yllätys, varsinkin kun ottaa huomioon että pelissä on tosiasiassa melko vähän maailmakuvausta, valmishahmoja ja muuta hilpettä. Valtaosa kirjasta on erilaisia sääntöjä ja pelinjohtamisneuvoja, mihin nähden kokonaisuus pysyy kasassa yllättävän hyvin - oikeasti pelin aikana tarvittavat säännöt sopivat parille paperiarkille, loput materiaalista on valinnaista ja tilannekohtaista, jonka voi tuoda peliin niin halutessaan. Se maailmakin on niin viitteellinen, että siitä voi käyttää osia sen mukaan mikä miellyttää - Alan Mooren viime aikaista uuspulp-sarjakuvaa seuranneille ihan tutun tuntuinen maailma.

Spirit of the Century on sen verran iso kirja, että en suosittele sitä ihan kevyesti. Kannattaa vähintään tutustua pelin taustalla pyörivään FATE-sääntöjärjestelmään, se varmaan kertoo paljon pelin mahdollisesta kiinnostavuudesta.