Tower of the Stargazer

James Edward Raggi IV

Tämä on mielestäni tosi vahva Raggi-seikkailu, kenties jopa parempi kuin Death Frost Doom. Seikkailuympäristö on rikas ja siinä on paljon tekemistä ja kiinnostavia valintoja, vaarallista taikuutta jota sorkkia ja paljon huvittavia tapoja pelaajahahmojen heittää veivinsä. Tyyli on raggimaista kyynistä, kuolettavaa ja kaoottista kamaa, eli seikkailijat voivat palata tornista ruumiina tai upporikkaina, kuten asiaan kuuluukin. Torni toimii fiktiona omaan makuuni hyvin, eli siinä ei ole näitä kiusallisen epäuskottavia "velhon huussissa elää carrion crawler" -kohtaamisia, vaan kaikki ansat ja hirviöt ja muut vaarat toimivat loogisesti, joskin toki melodramaattisella jännitteellä: jos jokin vain suinkin voi loogisesti ottaen olla tappavan vaarallista, niin sehän on.

Tykkään myös siitä, että Raggi on kirjoittanut tämän aloittelijoita silmällä pitäen, joten tekstissä on kaikenlaista kommenttia ja selitystä aloittelevalle pj:lle siitä, miksi asiat toimivat niin kuin toimivat ja miten tiettyjä tavanomaisia tilanteita pitäisi käsitellä pelinjohtajana. Enemmänkin voisi sanoa ajan kulun seuraamisesta ja vastaavista luolakomppauksen perusteista, mutta kyllä tälläkin pääsee jo pitkälle. Tästä aloittelijanäkökulmasta tornin kolmoskerroksen ansa on brutaali, voisin kuvitella että ensimmäistä luolastoaan pelaavat pelaajat haksahtavat satavarmasti, kun "oikea" vastaus tilanteeseen olisi olla kyyninen kusipää eikä missään tapauksessa ainakaan hyväntahtoinen sankari. Se pitää vain hyväksyä, että tämä ei ole sankarifantasiaa, vaan sellaista pulp-settiä, jossa suurin kusipää vie naisen ja rahat.

Seikkailu sopii erinomaisesti kampanjan avaukseksi. Olen itse jo vetänyt tätä pariin otteeseen, mutta varmaankin otan tämän vielä jossain välissä ja avaan varsinaisen kampanjan aiheesta; seikkailu viittaa miellyttävästä sellaisiin vanhan koulun D&D:n harvinaisempiin aihelmiin, kuten planetaarifantasiaan, joista kehittelee omalaatuista ja inspiroivaa settiä.

On muuten varoitettava, että tämä TotS on rumin tähän mennessä näkemäni Raggin vihko. Eiväthän nämä yleensäkään ole mitään graafista juhlaa, vaan aika karuja, mutta tämä menee jo oikeasti vähän ärsyttäväksi ahtaine kehyksineen ja tekstin taakse puskettuine kuvituksineen. Kyllä tekstin edelleen lukee, enkä itse välitä oikeasti hirveästi tuotteen kauneudesta, mutta tulipahan tämäkin sanottua.