Lamentations of the Flame Princess

James Edward Raggi IV

LotFP (joka siis on myös Raggin blogin nimi ja toiminimi - omiaan aiheuttamaan hämmennystä) on tosiaan old school -renesanssiin kuuluva peli, eli se pyrkii tietoisesti yhteensopivuuteen vanhojen D&D:n laitosten kanssa ja kehittämään tätä kaupallisessa roolipelitoiminnassa pitkälti unohdettua roolipelin tyylilajia. Olen itse ihan innoissani tästä ilmiöstä, koska tässä luolakomppausta, heksakartalla sekoilua, armotonta haastepelaamista tarjoavassa tyylilajissa on tosiaan kysymys ihan erilaisesta pelikokemuksesta, joka on ainakin minulle ja varmasti monelle muullekin suomalaiselle, D&D:n pitkälti ohittaneelle harrastajalle ihan uutta. Hienoa, miten Raggi ja muut asianharrastajat jaksavat tehdä materiaalia ja argumentoida väkevästi tällaisen nykyjään vähemmän tunnetun pelityylin puolesta.

Jos tämän LotFP:n asettaa historialliseen kontekstiinsa, niin kysehän ei ole ensimmäisestä retrokloonista: näitä on viimeisen viiden vuoden mittaan julkaistu monta erilaista, kuten OSRIC (AD&D), Labyrinth Lord (Moldway), Swords & Wizardry (0ed.) ja niin edelleen, kukin tiettyyn D&D:n laitokseen perustuen. LotFP on kuitenkin joukossa harvinaislaatuinen siinä, että se ottaa enemmän vapauksia eikä yritä sinänsä suoraan toisintaa tietty D&D:n laitosta edellisten tapaan; Raggin tavoitteena on tässä ollut yhteensopivuus vanhojen D&D:n laitosten kanssa yleisellä tasolla, mutta yksityiskohdissa hän on pannut peliä uusiksi varsin rajusti.

Ennen kuin menen yksityiskohtiin, yhteenveto: mielestäni LotFP on paras tällä hetkellä kaupallisesti saatavilla oleva versio perinteisestä (kolmoslaitosta edeltävästä) D&D:sta johtuen historiallisesta näkökulmasta, näkemyksen selkeydestä ja omaperäisestä väristä. D&D on aina kärsinyt vanhanaikaisuudestaan, suunnittelijoiden kyvyttömyydestä virtaviivaistaa ja TSR:n, pelin historiallisen kustantajan, haluttomuudesta fokusoida peliä ja tunnustaa, että yksi peli ei voi vastata kaikkiin tarpeisiin. LotFP panee nämä rajoitukset hienosti uusiksi ilman että muuttaa peliä "ei-D&D:ksi": Raggin versio pelistä on nopea, virtaviivainen ja hyvin selkeä sen suhteen, että D&D on haasteseikkailupeli, jossa joukkue puskee luolastoon ja yrittää selvitä hengissä, aarteen kanssa sieltä ulos. Kaikki pelin säännöt ja rakenteet on kirjoitettu tätä silmällä pitäen. Edes Raggin pyrkimys säilyttää yhteensopivuus taaksepäin pitämällä kiinni kestopisteistä, haarniskaluokista ja pelastusheitoista ei estä pelin systeemiä olemasta looginen, kevyt ja mainiosti tarkoitukseensa soveltuva.

LotFP on aika iso paketti, mikä osaltaan selittää sen hintaa. Pelin laatikossa tulee mukana erillinen tutoriaalikirjanen roolipelaamisen suhteen täysin vihreitä harrastajia varten - se sopii siis hyvin esimerkiksi lahjatavaraksi. Muita erillisiä vihkoja paketissa ovat sääntövihko, pelinjohtajan opas, loitsukirja velhoja ja pappeja varten sekä pari valmisseikkailua, jotka sopivat hyvin opastukseksi ensimmäistä vanhan koulun peliään johtavalle pelinjohtajalle. Laatikossa on kaikenlaista muutakin tilpehööriä, kuten perinpohjainen kirjallisuuskatsaus, tyhjää ruutupaperia kartoittamista varten, valmiita hahmolomakkeita ja jopa piskuisia noppia - kaikki tarpeellinen pelin välitöntä aloittamista varten. Koska Raggin versio on kenties pelattavin näkemäni D&D-laitos ja helposti aloitettavissa hetken mielijohteesta, tämä ei ole mikään huono tikki.

Yllä mainittu on se, mitä D&D:n suhteen vihreän harrastajan tarvitseekin tietää: LotFP on erinomainen perusteksti, jos haluaa oppia lisää vanhan koulukunnan D&D:sta, jota pelattiin 70- ja 80-luvuilla. Asiaa tarkemmin tuntevalla harrastajalla on kovempi miettiminen sen tähden, että peli on aika tyyris, eikä se oikeastaan tarjoa hirveän paljon uutta ja ihmeellistä, jos omassa hyllyssä on esimerkiksi Mentzerin punalaatikko. Tätä silmällä pitäen, joitakin yksityiskohtia joista erityisesti itse pidän tässä Raggin versiossa:

• Kokemustasojen mukana kasvavista taistelustateista on tehty epäsymmetrisiä niin, että vain taistelija-luokan hahmojen hyökkäysbonus kasvaa kokemuksen myötä. Tämä tarkoittaa, että perinteinen "inflaatio" hirviöiden stateissa ei ole mahdollista - pelinjohtaja, joka kompensoi haasteen puutetta vain nostamalla numeroita, törmää pian tilanteeseen jossa muut kuin taistelijat eivät voi edes osallistua taisteluihin. Yksinkertainen tapa pitää peli tasapainossa, ja yksinkertainen tapa varmistaa, että taistelijoilla on selkeä funktio pelissä.
• Yksittäisiä outoja sääntöjä on karsittu raskaalla kädellä niin, että pelin säännöt ovat oikeasti aikuisen ihmisen omaksuttavissa kertalukemisella. Esimerkiksi hahmoluokkien erikoissääntöjä on karsittu niin, että jokaisella luokalla on vain yksi oma erikoissääntö - vaikkapa papin kyky karkottaa epäkuolleita on muunnettu loitsuksi ja varkaan perinteisesti ihan omissa maailmoissaan pyörivät prosenttipohjaiset varastaidot on muutettu käyttämään samaa d6-mekaniikkaa jota muutkin taidot käyttävät.
• Pelin implisiittinen maailma ei ole D&D:n villiä ja leimallisen teennäistä fantasiakeskiaikaa, vaan sellaista Solomon Kane -tyylistä kauhufantasiamodernismia. Peli on tyylillisesti paljon hillitympää fantasiaa kuin D&D perinteisesti: keskimääräinen sivuhahmo ei ole koskaan nähnytkään velhoa; taikaesineet ovat luonnostaan hauraita ja katoavaisia; hirviöt eivät muodosta outoja ekologioita, vaan ovat aidosti luonnottomia, ainutkertaisia asioita. Onnistuvat seikkailijat käyttävät rahansa eivät suinkaan taikaesineisiin, vaan noustakseen yhteiskunnallisessa arvossa: maanomistus, palvelijoiden palkat, asianmukainen elintaso ja muut herroiksi elämisen kulut ohjaavat menestyvän seikkailijan sellaiseen herrasmiesseikkailija-muottiin, jossa hahmot matkustavat välillä eksoottiseen orienttiin seikkailemaan, mutta palaavat sitten aina omaan kotikartanoon silloin, kun seikkailu ei kutsu.
• LotFP muistuttaa eri D&D:n laitoksista eniten tosiaan Mentzer-laitosta, eli suomeksikin ilmestynyttä "punalaatikkoa". Tämä sopii minulle oikein hyvin, kyseinen laitos on omakin suosikkini D&D:sta. Päällisin puolin varmaankin tärkein ero D&D:n valtavirtaan tässä tulee siitä, että haltiat, kääpiöt ja muut vastaavat ovat hahmoluokkia itsessään sen sijaan, että tulisivat hahmoluokan päälle. Ratkaisu on mielestäni aina ollut erinomainen nimenomaan siinä, miten se marginalisoi ja eksotisoi epäihmisiä, jotka eivät suinkaan ole vain hassun näköinen inhimillinen kulttuuri, vaan jotain ihan muuta, jotain mikä toimii omilla säännöillään.
• Yleisen virtaviivaistamisen nimissä varustesäännöt ovat hyvin kevyet, pelissä on oma originaali kuormitussysteeminsä taakkojen laskemiseksi ja ylipäätään hahmojen varustaminen tuntuu kevyemmältä kuin missään D&D:n laitoksessa. Omaan makuuni tässä menee edelleen vähän turhan kauan aikaa sitä pohtiessa, että haluaako hahmolleen ostaa mukaan peilin vai 10 jalan seipään, mutta esimerkiksi aseiden käsittely geneerisinä kategorioina ("suuri ase", "pieni ase", jne.) on kyllä omaan makuuni.
• Pelin mukana tulevat seikkailut Tower of the Stargazer ja Weird New World ovat parasta Raggia. Tähtienlukijan torni on kenties paras koskaan näkemäni D&D-aloittelijaseikkailu, ainakin mitä tulee tähän vanhan koulun luolastokomppaustyylilajiin. Outo uusi maailma taas on kunnianhimoinen tutkimusmatkailuseikkailu/kampanja - siinä määrin, että se voi olla turhankin eeppinen mittakaavaltaan aloittelevalle pelinjohtajalle. Molemmat ovat joka tapauksessa ehdottomasti suositeltavia erillishankintoja, jos tämä koko pelilaatikko ei nappaakaan.

Kaikkiaan sanoisin, että LotFP on erinomainen hankinta myös D&D-veteraanille, jos pelistä on ehtinyt vieraantumaan eikä ajatus vaikkapa AD&D:n outojen 2/3-hyökkäysten ja muiden jippojen kanssa säätämisestä puhuttele. Samoin tämä on ihan hyvä valinta, jos haluaa pelata vanhan koulun tyyliin uusien pelaajien kanssa, joita THAC0 tai osumataulukot eivät ehkä viehättäisi. Peli onnistuu hyvin hyppimään yli näistä kaikista D&D:n "rumista" sääntöelementeistä ilman, että menettää mitään D&D:n ydinrakenteista.